Nyt olenkin talossa yksin! Esikoinen kaverinsa(vaihtunut, eri kuin meillä aamulla heräsi)kanssa lähti hakemaan autolla kuopusta.  Laiska töitään lukee: olen hakenut töi-paikaltani matskuja luentoa varten, tyhjentänyt astianpesukoneen ja täyttänyt sen, enkä sitten muuta, paitsi potenut flunssaa. Avokki tekstaili Oulusta kotia kohti puksuttavasta junasta että on samassa taudissa. En muistanut eilen kertoa, että hain myös meille lisätavaran (koska meillä on niin tilavaa vai miksi ehkä) eli vatsankutistusjumppahommelin jonka olin tilannut tv-shopista (onko mun epäiltävä todella vakavasti mielenterveyteni romahtamista kun teen blogin ja kirjoitan sinne ja tilaan ensimmäisen kerran elämässäni mitään tv-shopista!). Nyt se parka tavara on murheisna mielin sohvapöydän alla ja odottaa että joku häntä käyttää - käytin eilen mutta en jaksanut kolmea minuuttia mistä syystä suon vehkeelle anteeksi että en ole vielä ihan laiha luiru. Tytär käytti vain puoli minuuttia ja ON laiha, mutta ehkä se johtuu siitä että hän oli laiha jo valmiiksi. Ilta on kaunis, värit aina kauniimmat päivä päivältä kunnes tulee myrsky ja jäljellä on mustia runkoja, sellaista on syksy ja ehkä koko elämä, miten lie. Luentoa valmistellessa yskiessä niistäessä ja räänmuodostuksen ihmeitä ihmetellessä mennee tämä ilta ja seuraava päivä, kuumettä 38 selsiusta.

  Edelleen ihmettelen miksi olen täällä ja kirjoitan tätä blogia. Joku syy siihen on. Analyytikko tulee huomenna lomalta, miettiköön hän sitä (maksan sen verran että saa siihen hintaan miettiäkin). Jotain sellaista kuin yksityisen ja yleisen rajapinta, julkisen ja salaisen vuoropuhelu? Ääh, vaikeata, mahdotonta. Jos vaikka vaan haluan kirjoittaa, kun kirjoittaminen on ollut tapana, pienestä pitäen? Tai esiintyä? Kenelle, kun kukaan ei edes lue tätä, eikä tulekaan lukemaan ellen jotenkin profiloidu, kommentoi jonnekin tai muilla tavoin ilmoita itsestäni muille virtuaaliolennoille joita täällä kai sentään asuu. Maalta tulleena nykyinen oleminen on kovin erilaista. Vai onko se niin "erilaista" kuin kaupunkiyhteisöstä tulleille, tiedä häntä. Netissä on maailman ihmiset tässä ja nyt, luokiteltuina jotenkin ja jollain tavalla, yksityisyys määriteltynä siten miten itse kukin sen haluaa määriteltävän. Lapsuuteni maaseutuihmiset oli luokiteltu sen suhteen mitä heistä perinteisesti tiedettiin, ja heidän suvuistaan, ja niin edespäin. Julkista kuvaansa oli vaikeata muuttaa: jos synnyit siihen ja siihen perheeseen olit sellainen ja sellainen. Täällä olemattomassa olevaisuudessa voi ihan toisin tavoin luoda itsensä ja historiansa. Vaikka keksiä koko helahoidon alusta uudestaan! Luoda bonk-historian ja bonk-menneisyyden ja bonk-nykyisyydenkin, jos kantti vaan kestää.

   Esikoinen tuli, mukanaan kuopus ja ystävätär, joten taas meitä on neljä. Kastelin kukat! ja pohdin pitäisikö parketti käsitellä jollain lailla. Päivällä jo, jolloin aurinko loisti ja päivä paistoi, havaitsin parvekelasien sameuden kuten myös pölyn joka leijui olohuoneen ilmassa. Työnsin kaiken syyllisyyden ja velvollisuustunteet jonnekin sanonko minne en sano; yritän vaan elää tässä kaiken keskellä, flunssan, luennonteon, murrosikäisten tyttöjen, parvekelasien ja olohuoneen ilmatilan kanssa. Ja sitten sanoisin vielä että kauheen hyviä juttuja tässä kaikessa ovat murrosikäiset tytöt, parvekelasit, olohuone ja kukaties luentokin (kun pääsee näkemään opiskelijoita eli nuoria ihmisiä)... hyvä asia on myös avokki joka sieltä Oulusta junailee itseään hetki hetkeltä kotiopäin.